536917
26
Zoom out
Zoom in
Previous page
1/27
Next page
.50. .51.
7.2 Työskentely pienellä käsipyörösahalla
a) Valitse sahattavaan materiaaliin sopiva sahanterä.
b) Tarkista, että terä on terävä ja hyvässä kunnossa.
c) Säädä sahaussyvyys halutulle tasolle (katso kohta 6.3).
d) Aseta sahattava työkappale pöydälle, työpenkille tai muulle sopivalle
pinnalle, ja tue se paikalleen sopivien ruuvipuristinten avulla. Laita riittävästi
hukkapaloja työkappaleen alle, jotta vältetään tukipinnan leikkautuminen ja
terän vaurioituminen sen päästessä koskettamaan kovaa tukipintaa, esimerkiksi
betonilattiaa.
e) Pidä sähkötyökalua kädessäsi niin, että työskentelyasento on miellyttävä.
Peukalon tai etusormen tulee asettua luonnollisesti virtakytkimen (4) päälle.
Huolehdi siitä, ettei kätesi vahingossa peitä etu- tai takatuuletusaukkoja (6).
f) Aseta työkalu niin, että pohjalevy (1) lepää työkappaleen päällä. Jos haluat
sahata työkappaleen puoliskot kokonaan irti toisistaan, aseta pyörösaha niin,
että pohjalevyn taaempi puolisko jää työkappaleen ulkopuolelle. Älä paina
sahanterää vielä työstettävään materiaaliin.
g) Käynnistä työkalu ja anna sahan aina kiihtyä täyteen vauhtiin (noin 2 sekuntia)
ennen sahauksen aloittamista. Paina alasuojuksen vapautinta (12) ja paina terä
hitaasti mutta jämäkästi työkappaleeseen.
h) Työnnä työkalua eteenpäin, kunnes työkappale on sahattu koko pituudeltaan.
Älä koskaan vedä työkalua taaksepäin terän ollessa painettuna työkappaleeseen.
i) Vältä liiallista voimankäyttöä käyttäessäsi työkalua. Liiallinen voimankäyttö
aiheuttaa kulumista ja tarpeetonta väsymystä työkalun käyttäjälle.
j) Huolehdi, että pohjalevy (1) lepää aina tasaisesti työkappaleen päällä. Tämä
on erityisen tärkeää sahattaessa pieniä työkappaleita, jolloin pohjalevy on
työkappaleen päällä vain osittain.
7.3 Sahaus viivaa pitkin
Alasuojuksen etu- ja takaosassa olevan sahausmerkin avulla on helpompi sahata
piirrettyä viivaa pitkin.
7.4 Upotussahaus
Joidenkin kovien materiaalien upotussahaus ei ole mahdollista.
a) Aseta haluttu sahaussyvyys (katso kohta 6.3), kytke työkalu virtalähteeseen
ja aseta pohjalevy työkappaleen päälle. Varmista, että taaempi syvyysmerkki on
samalla linjalla sahauksen aloituskohdan kanssa.
b) Käynnistä työkalu ja anna sahan aina kiihtyä täyteen vauhtiin (noin 2 sekuntia)
ennen sahauksen aloittamista. Paina terä sen jälkeen hitaasti mutta jämäkästi
työkappaleeseen. Työnnä työkalua eteenpäin, kunnes työkappale on sahattu
koko halutulta pituudelta. Älä koskaan vedä työkalua taaksepäin terän ollessa
painettuna työkappaleeseen.
c) Kun sahaus on suoritettu loppuun, sammuta pyörösaha ja irrota se
työkappaleesta.
7.5 Hankalien ja runsaasti pölyä tuottavien materiaalien sahaus
Ennen hankalien materiaalien sahausta on työkalun käyttöä harjoiteltava
sahaamalla puuta. Sahattaessa kovia materiaaleja kuten metallia ja joitakin
muoveja on työkalua painettava voimakkaammin ylhäältä päin.
Varoitus! Älä leikkaa materiaalia, joka synnyttää vaarallista pölyä tai höyryä
työskentelyn aikana, esimerkiksi joitakin muoveja ja asbestia sisältäviä
materiaaleja.
Metallilevyt
a) Aseta sahaussyvyys vähintään 1 mm materiaalin paksuutta suuremmaksi.
Aseta työkappaleen alle aina hukkapaloja.
b) Poista materiaalin pinnalta syvät naarmut ja ruostuneet alueet, koska ne
vaikeuttavat huomattavasti työkalun liikuttamista eteenpäin.
c) Metallia leikattaessa tulisi pitää jokaisen 2 minuutin työskentelyjakson jälkeen
vähintään 3 minuutin pituinen tauko.
Huomio: Käytä tarvittaessa sopivaa leikkuuöljyä.
Laatat, liuskakivet ja vastaavat materiaalit
a) Käytä aina tarkoitukseen sopivia sahanteriä.
b) Liitä työkalu aina sopivaan imuriin. Syntyvä pöly voi olla terveydelle haitallista
ja tukkia alasuojuksen.
c) Teipin tai eristysnauhan liimaaminen pohjalevyyn tai työkappaleeseen helpottaa
sahausta ja ehkäisee naarmuuntumista.
Kipsilevyt
a) Tällä työkalulla voi sahata kipsilevyjä tietyin rajoituksin. Käytä työkalua
ainoastaan suorien leikkausten tekoon ja kytke se aina pölynkeräyslaitteeseen
työskentelyn ajaksi. Pöly voi vaikuttaa alasuojuksen toimintaan.
8. PUHDISTUS JA HUOLTO
HUOMIO
Irrota pistoke verkkovirtalähteestä ennen kuin suoritat mitään puhdistus- tai
huoltotoimenpiteitä työkalulle.
8.1 Puhdistus
a) Pidä suojukset, tuuletusaukot ja moottorin runko mahdollisimman puhtaina
pölystä ja liasta.
b) Puhdista työkalu pyyhkimällä se puhtaalla liinalla tai paineilmalla matalalla
paineella.
c) Puhdista työkalu välittömästi jokaisen käyttökerran jälkeen.
d) Älä käytä mitään puhdistustuotetta tai liuotinta, koska ne voivat vahingoittaa
muoviosia. Huolehdi, ettei työkalun sisään pääse vettä.
8.2 Terän käyttö/vaihto
HUOMIO
Suojaa itsesi leikkaushaavoilta käyttämällä käsineitä.
Huomioita:
1. Käytä ainoastaan teriä, jotka täyttävät tämän sähkölaitteen tekniset vaatimukset.
2. Ota aina huomioon terän pyörimissuunta. Terään merkityn nuolen tulee osoittaa
samaan suuntaan kuin laitteen runkoon merkitty nuoli.
a) Säädä sahaussyvyys (3) suurimpaan mahdolliseen arvoon.
b) Aseta 3 mm kuusiokokoavain (15) rungon oikealla puolella olevaan
kuusiokoloruuviin (13) ja lukitse sisällä oleva teräakseli.
c) Aseta 5 mm kuusiokokoavain (16) kuusiokoloruuviin ja löysää se kiertämällä
avainta myötäpäivään.
d) Irrota ruuvi ja siirrä se ja aluslevy syrjään.
e) Paina alasuojuksen vapautinta (12) alaspäin ja pidä se alas painettuna.
f) Nosta alasuojus (2) ja pidä se tässä asennossa.
h) Terätyökalun vaihto: Irrota sahanterä teräakselista.
g) Työnnä uusi terä paikalleen.
h) Varmista, että uusi terä on oikein paikallaan teräakselissa.
i) Laske alasuojus takaisin alas alkuperäiseen asentoonsa.
j) Aseta 3 mm kuusiokokoavain (15) rungon oikealla puolella olevaan
kuusiokoloruuviin (13) ja lukitse sisällä oleva teräakseli.
k) Kiristä vasemmalla puolella oleva kuusiokoloruuvi käsin kuusiokokoavaimen
(16) avulla.
8.3 Virtajohdon vaihto
Jos sähkötyökalun virtajohto on vahingoittunut, se tulee toimittaa valmistajan,
valtuutetun huoltopalvelun tai vastaavan pätevyyden omaavan henkilön
vaihdettavaksi vaarojen välttämiseksi.
8.4 Hiiliharjat
Jos kipinöitä syntyy runsaasti, toimita hiiliharjat tarkastettavaksi sähköliikkeeseen.
Varoitus! Ainoastaan sähköalan asiantuntija saa vaihtaa hiiliharjat.
8.5 Huolto
Työkalun sisällä ei ole muita huoltoa vaativia osia.
9. SÄILYTYS
Kun et käytä laitetta, säilytä se kuivassa ja hyvin tuuletetussa paikassa lasten
ulottumattomissa, esimerkiksi korkealla sijaitsevassa tai lukitussa kaapissa.
Laatutakuu:
Tuotteen takuu kattaa valmistusvirheet jokaisen valtion paikallisen lainsäädännön
määräämäksi ajaksi.
Takuu ei kata vääränlaisesta käytöstä, huolimattomasta kaupallisesta käytöstä,
epätavanomaisesta kulumisesta, onnettomuuksista tai asiattomasti tehdyistä
muutoksista aiheutuneita vahinkoja.
HUOMIO
LAITTEEN JA SEN OSIEN HÄVITTÄMINEN
Yliviivattu roska-astian kuva tarkoittaa, että kyseisten tuotteiden
hävittämistä koskevat paikalliset määräykset on selvitettävä ja niitä
on noudatettava.
Kyseistä tuotetta ja sen osia ei voi hävittää tavallisen kotitalousjätteen
mukana.
Ne on hävitettävä paikallisten määräysten mukaisesti.
Elektroniset tuotteet ja sähkötuotteet sisältävät vaarallisia ainesosia, joilla
on ympäristölle ja terveydelle haitallisia vaikutuksia, ja ne on kierrätettävä
asianmukaisesti.
Industex, S.L.
Av. P. Catalanes, 34-36-38; 8ª planta
08950 Esplugas de Llobregat, Espanja
Valmistettu Kiinassa
26


Need help? Post your question in this forum.

Forumrules
1

Forum

rotorazer-rotorazer

Reset search

  • What size is the Allen head screw for holding the blades on a Rotorazor rz120 replacement Allen head screw Submitted on 18-11-2023 at 06:08

    Reply Report abuse


Report abuse

Libble takes abuse of its services very seriously. We're committed to dealing with such abuse according to the laws in your country of residence. When you submit a report, we'll investigate it and take the appropriate action. We'll get back to you only if we require additional details or have more information to share.

Product:

For example, Anti-Semitic content, racist content, or material that could result in a violent physical act.

For example, a credit card number, a personal identification number, or an unlisted home address. Note that email addresses and full names are not considered private information.

Forumrules

To achieve meaningful questions, we apply the following rules:

Register

Register getting emails for Rotorazer Rotorazer at:


You will receive an email to register for one or both of the options.


Get your user manual by e-mail

Enter your email address to receive the manual of Rotorazer Rotorazer in the language / languages: English, German, Dutch, French, Italian, Portuguese, Spanish as an attachment in your email.

The manual is 0,96 mb in size.

 

You will receive the manual in your email within minutes. If you have not received an email, then probably have entered the wrong email address or your mailbox is too full. In addition, it may be that your ISP may have a maximum size for emails to receive.

The manual is sent by email. Check your email

If you have not received an email with the manual within fifteen minutes, it may be that you have a entered a wrong email address or that your ISP has set a maximum size to receive email that is smaller than the size of the manual.

The email address you have provided is not correct.

Please check the email address and correct it.

Your question is posted on this page

Would you like to receive an email when new answers and questions are posted? Please enter your email address.



Info